Touched by his Noodly Appendage

Touched by his Noodly Appendage
Church of the Flying Spaghetti Monster

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Sadaskuudeskymmenesviides päivä

Keskiviikko.

Woot, olin pystyssä jo kukonlaulun aikaan. Ronnie piti luennon Stalinin puhdistuksista. Pakkasin repun, ajoin sängen pois ja napitin kauluspaidan - oli aika lähteä Birminghamiin CCUSA-haastatteluun. Junamatka kesti ~50 minuuttia. Maisemat olivat taas niin postikorttikamaa kuin olla ja voi. Lampaita nummella, ikivanhoja tiili- ja kivitaloja ynnä muuta vastaavaa.

Birminghamin New Streetin asemalla hyppäsin ulos junasta. Asemalla bongasin Burger Kingin ja päätin syödä lounaaksi yhden Whopper-purilaisen. Näin romutin BK-neitsyyteni myös. Samalla etsiskelin Bullring-ostoskeskusta, joka olikin vastapäätä juna-asemaa. Birminghamissa muuten tunsi heti että on suurkaupungissa - talot olivat korkeita ja ihmisvilinä melkoinen.

Oltiin sovittu Gemman kanssa treffit kahvilaan mutta tottakai olin ensin väärässä kahvilassa. Parin puhelun jälkeen löydettiin toisemme ja itse haastattelu pääsi käyntiin. Kohtuullisen huvittava tapaus mutta toisaalta, suurin osa leirille hakijoista on 18/19-vuotiaita joten meikäläisen työ- ja elämänkokemuksen ansiosta Gemmalle tuli käsi kipeäksi kaikesta kirjoittamisesta ja lomake täyttyi reunoja myöten. Reilu tunti meni koko operaatiossa.

Olin sen verran tylsä tyyppi että päätin lähteä takaisin kampukselle haastattelun jälkeen, tosin edellisyö olikin jäänyt sen verran lyhyeksi että nukkumatti onnistui olemaan todella houkuttava - torkuin jo junassa puolisen tuntia. Kämpillä tuli kälätettyä Skatien kanssa oikein urakalla. Väsytti sen verran että päätin nukkua kahden tunnin nokoset ennen Bushwackersiin menoa mutta nukuinkin suoraa päätä torstai-aamuun.

Ei kommentteja: