Touched by his Noodly Appendage

Touched by his Noodly Appendage
Church of the Flying Spaghetti Monster

maanantai 20. huhtikuuta 2009

Sadaskahdeksaskymmenesneljäs päivä

Maanantai.

No niin, niin se pääsiäisloma on ohitse ja pitäisi palata arkiseen aherrukseen. Ei kyllä tee mieli ollenkaan. Onneksi ei ole luentoa vielä tänään. Vieläkin on ihan lomafiilis.

Maailmalla sattuu ja tapahtuu - ensin tärkein uutinen:

Bethesda on palkannut Obsidianin tekemään Fallout3:lle itsenäisen jatko-osan, Fallout New Vegas.
http://www.vg247.com/2009/04/20/rumour-fallout-new-vegas-announced-in-london/
ja
http://kotaku.com/5219584/new-fallout-announced

Paras uutinen mitä Fallout-fani voi realistisesti odottaa. Jaa miksi? Koska Obsidian koostuu pääasiassa vanhan Black Islen työntekijöistä, hepuista jotka tekivät alkuperäiset Falloutit. Ja koska Chris Avellone (PS:T, Fallout2, KotOR2, MotB) on Obsidianilla. Ihquu. Koska ei voida odottaa että Tim Cain, Leonard Borsky ja Jason Anderson palaisivat yhteen tekemään todellista Fallout 3:sta, tämä on parasta mitä voi odottaa. Peli käyttää takuuvarmasti Gamebryo-moottoria, mikä pyöritti Oblivionia ja F3:ta, eli reaaliaikainen, pelaajan silmistä kuvattu. Mutta jospa Obsidian saisi loren ja tarinan ja erityisesti dialogit kuntoon niin typerän taistelusysteemin voisi antaa anteeksi. Molemmat peukut pystyyn ja ristiin kaulan ympäri. Julkaisu on 2010.

Sitten, somalialaiset merirosvot olivat hyökänneet amerikkalaisen rahtilaivan kimppuun. Aluksen kapteeni, Richard Phillips, tarjoutui panttivangiksi jos piraatit päästävät muun miehistön vapaaksi. NATOn alusten piirittäessä rahtilaivaa, nämä suostuivat. Muu miehistö seilasi paatin karkuun ja merirosvot piiloutuivat katettuun pelastusveneeseen Phillipsin kanssa. Yhdysvaltain laivaston alus otti pelastusveneen hinaukseen neuvottelujen ajaksi. Kolme merirosvoa vahti Phillipsiä, neljännen neuvotellessa aluksen kannella. Neuvottelut eivät edenneet, joten aluksella ollut SEAL-tiimi ratkaisi tilanteen ampumalla Phillipsiä uhanneet kolme merirosvoa. Jep, keinuvasta laivasta vielä kiikkerämpään pelastusveneeseen, kohtuullisen kapean oviaukon kautta, kolme laukausta, vieläpä niin lähellä toisiaan etteivät tyypit ehtineet reagoida. Neljäs pidätettiin. Hatunnoston arvoinen suoritus.

Jaahas, tänään pitäisi ehkä mennä Trampsiin katsomaan brittimeininkiä. Saas nähdä jaksaako.

Sadaskahdeksaskymmeneskolmas päivä

Sunnuntai.

Joo, ei tosiaan olla enää 18-vuotiaita. Kauhea väsymys ja raukeus päällä vaikka nukuinkin hyvin. No, CCUSA oli lähettänyt sähköpostia jossa ilmoittivat meikäläisen tulleen hyväksytyksi ohjelmaan. Nyt pitää enää toivoa että joku leiri myös haluaa palkata minut. Loppupäivä menikin pitsan, Jonin&Karin kanssa juoruilun, nettisurffailun ja Curse of the Azure Bondsin pelaamisen merkeissä.

Joo, totaalinen nollapäivä.

Sadaskahdeksaskymmenestoinen päivä

Lauantai.

Aivan liian aikaisin piti nousta ja luovuttaa huone. Aamupalallakaan ei oikein ollut nälkä, onneksi se oli ilmainen. Bussi tuli ja me jätimme Albirin taaksemme. Haikeaa oli. Lentokenttä oli taas niin lentokenttää - tupakointi kielletty ja jokapaikka täynnä punoittavia ja turvonneita turisteja. Sulauduttiin joukkoon täydellisesti. Paluulennon pilotti oli kehno, ukkeli sai koneen tärisemään ja vaappumaan ihan helvetisti niin nousun kuin laskunkin yhteydessä. Ei vaan Finnairin lennoilla moista satu.

Oltiin kohtuullisen väsyneitä kun lopulta päästiin kampukselle. Tsekkasin sähköpostit sun muut, söin vähän pitsaa, purin laukun ja kaaduin sänkyyn.

Sadaskahdeksaskymmenesensimmäinen päivä

Perjantai.

Vika päivä ja ihan mahdoton rokuli päivä taas. Nukuttiin pitkälle iltapäivään eikä saatu oikein mitään aikaiseksi. Syötiin vähän pitsaa ja lopulta kymmenen aikoihin päätettiin vikan illan kunniaksi mennä Tuukan kanssa nauttimaan tankotanssijoiden akrobatiasta. Paikka oli todella pieni ja paikalla vain neljä tyttöä ja pari vanhempaa "herrasmiestä". Meillekin iski heti seuraa, tosin valitettavasti Romaniasta ja Venäjältä, kun oltiin toivottu enemmän paikallisväriä. Ja kun votkakola maksoi iloiset 42€, päätettiin että tänne ei ehkä jäädäkään. Tallinnassa on parempi taso. Tai siis, niin isot pojat ovat kertoneet, enhän minä sellaisista...

Takaisin hotellille, pakattiin laukkuja ja katsottiin Charlie Wilson's War. Hiukan hulvaton pätkä, Tom Hanks oli erinomaisessa vedossa pääosassa. Yöllä sitten itse kukin kärsi liskomeiningistä, Tuukka pieksi meikäläistä yöllä (väitti olleensa unessa, en tiedä uskonko) sun muuta. Alkaa lomastressi iskeä selvästi.

Sadaskahdeksaskymmenes päivä

Torstai.

Lähdettiin reippaina kohti Terra Miticaa eli paikallista huvipuistoa. Ajateltiin olevamme säästäväisiä joten otettiin bussi. Se kuskasi meidät Benidormin keskustaan ja pian oltiinkin eksyksissä - ei mitään havaintoa mistä menisi bussi Terra Miticaan. Eikun taksi lennosta ja matka jatkui. Kuski ajoi lattarityyliin kahdeksaakymppiä neljänkympin alueella.

Terra Mitica on vähän kuin Linnanmäki mutta levitettynä suuremmalle alueelle. Komea puinen vuoristorata, ketjukaruselli, lyhyt twist-vuoristorata ja vapaa pudotus-versio Space Shotista. Ihan järjettömän mahtava härveli. Nosti meidät varmaan lähemmäs sataa metriä ja sitten pudotti alas. Jarrut iskivät päälle varmaan ~10 metrin korkeudessa ja tunne oli taas ihan älytön. Hyvä etten laskenut alleni.

Palattiin hotellille ja otettiin pikkunokoset ennen päivällisbuffettia. Sen jälkeen olikin vuorossa illan show Benidorm Palacessa. Show oli Moulin Rouge / Las Vegas -tyylinen. Ja suuressa maailmassa kun ollaan niin rintoja ei säästelty. Elina harmitteli miksi kundeilla oli paidat päällä paljon useammin kuin mimmeillä mutta ei aina voi voittaa.

Show jälkeen hypättiin taksiin ja bilekeskukseen. Ensimmäinen yökerho oli tuttua huttua, R&B-scheisseä ylikovalla ja todennäköisesti alaikäisiä brittejä hinkkaamassa toisiaan. Seuraava paikka olikin paljon lupaavampi - tilaa oli enemmän ja DJ soitti house-klassikoita. Innostuttiin tosissaan joraamaan. Elinan kamerassa on kohtuullisen häpeällisiä kuvia. Ja Espanjassa ei olla turhan tarkkoja valomerkin kanssa, joten oltiin takaisin hotellilla tuossa aamukuuden aikaan. Ihan mieletön meininki!

Sadasseitsemäskymmenesyhdeksäs päivä

Keskiviikko.

Reippahasti mentiin Tuukan kanssa heti aamusta parkkipaikalle jossa Andy odotteli pikkubussin kanssa. Reilun tunnin päästä seistiin ranchin pihalla ~4,400 jalan korkeudessa sovittelemassa pyöräilykypärää päähän. Eli Downhill Biking oli alkamaisillaan! Garyllä ja Andyllä on hyvä bisnesidea - kuskataan turistit pikkubusseilla vuoren huipulle, annetaan pyörä alle ja sitten lasketellaan tietä pitkin alas. Ja voi jeebus kun oli upea kokemus. Laskettiin kolme kertaa, kolmeen eri laaksoon ja näkymät vain paranivat kerta kerralta. Että tuli kirottua kun jäi kamera kotiin. Erityisesti kolmas lasku joka oli myös pisin, jäi mieleen. Vuorotellen mieletön vauhdin ja vapauden huuma ja heti perään järjetön kuolemanpelko kun neulansilmä mutka pomppaa vastaan ja metrin päässä on monen sadan metrin pudotus laakson pohjalle. Terve. Ymmärsi taas miksi adrenaliininarkkarit tekevät mitä tekevät.

En enää edes muista mitä tehtiin illalla. Kai me katsottiin joku leffa? Eikun pelattiin bilistä ja Tuukka pesi mut 6-0. Ja sit katsottiin leffa. Tai jotain. Järkyttävää, dementia 27-vuotiaana.

Sadaseitsemäskymmeneskahdeksas päivä

Tiistai.

Tälle päivälle ei ole varsinaista ohjelmaa, joten nukuttiin pitkään, hengailtiin hotellilla ja kierreltiin kaupungilla. Mietittiin juhlimaan lähtemistä mutta huomenna pitäisi maastopyöräillä vuoristossa joten jätettiin väliin. Käytiin tutustumassa Benidormiin ja leikittiin turisteja ihan huolella. Maisemat ovat kohtuullisen hulppeita. Ostin farkut, pari vyötä, lätsän ja dödön. Lätsä varsinkin on ihan mahtava - I <3 it!. Illalla syötiin ulkona, Transsilvania nimisessä paikassa. Miestarjoilija oli järjettömän töykeä mutta mielettömän tehokas.

tiistai 14. huhtikuuta 2009

Sadaseitsemaskymmenesseitsemas paiva

Maanantai.

Heratyskello huutaa korvan vieressa ja paassa jyskyttaa. Oli ihan karmea olo. Onneksi Tuukka ja Elina olivat aivan yhta krapulaisia. Vaatteet niskaan (oho, deodorantti oli unohtunut Worcesteriin, ihanaa), lahikaupasta 8-pack kokistolkkeja ja hotellin parkkipaikalle odottamaan bussia. Paivan reissu voi alkaa.

Bussi olikin sitten noin 20 minsaa myohassa. Todella jees. Bussi kierteli ympari Benidormia (joka on naapuri kaupunki ja ihan hyvan kokoinen) ennenkuin oli taynna ja suuntasi kohti vuoria. Matkaopas (Flaming homosexual Clark) hopotti taysin jarjettomia juttuja iljettavan korkealla aanellaan mikrofoniin. Istuttiin takarivissa ja vuorotellen halusin kuristaa Clarkin ja toivoin etta bussi suistuisi kanjoniin. Murskautumiskuolemakin tuntui paremmalta vaihtoehdolta kuin tyypin jorinan kuuntelu. Ja jottei hauskuus siihen loppuisi, kuski eksyi. KYLLA. TURISTIBUSSIN KULJETTAJA EKSYI MATKALLA TURISTIKOHTEESEEN. Hemmetin kehitysmaa. Clark yllapiti "tunnelmaa" kun bussi sompaili spagettinauhamaisilla teilla vuoristossa. Onneksi darra oli sen verran paha ettei pystynyt raahautumaan bussin etuosaan. Muuten olisi tullut murhia. Miettikaa neitimaisin homppeli mita olette ikina tavanneet ja kertokaa se kymmenella = Clark. Ja jostain syysta suurin osa briteista rakasti kundia - nauroivat katketakseen sen jutuille ja lauloivat yhteislauluja ja taputtivat ja ja ja ja ja ja aaaaaaargh.

Paastiin lopulta vesiputouksille mutta kahden tunnin ajasta aikaa oli kakskyt minsaa. Eli uiminen ei tullut kuulonkaan. Johdatin Tuukan ja Elinan vauhdilla paikan paalle, kasteltiin kasvot vedessa jolla on kuulemma vaikka mita parantia vaikutuksia ja riennettiin takaisin bussiin. Olimme ensimmaiset paikalla. Britit saapuivat hiljakseen paikalle, enimmakseen ajoissa. Paitsi tietysti Jamaikalaisperhe Lutonista joille kellokuri oli taysin tuntematon kasite. Taas verenpaine nousi ja piti purra hammasta.

Kuski sentaan ajoi reipasta vauhtia kohti Delfinaariota. Kun linja-auto pysahtyi, meilla oli runsaat kolme minuuttia aikaa ehtia portilta katsomoon ennen shown alkua. Ja portilta oli noin 800 metria, jyrkkaa ylamakea. Ou jee. No, pohkeet tulessa istahdettiin katsomoon samalla hetkella kun show alkoi. Espanjalaisdelfiinit parjaavat kylla Sarkanniemen virkaveljilleen - hypyt olivat matalia verrattua Suomeen mutta tarkkuustemput yhta hyvia. Suomessa eivat kouluttajat myoskaan heitelleet voltteja yhdessa delfiinien kanssa. Paivan ehdoton kohokohta. Shown jalkeen oli reilu tunti aikaa kierrella puistossa ja ihastella kilpikonnia, papukaijoja, apinoita ja hylkeita. Ostin postikortinkin mutsia varten.

Paluumatka sujui muuten rauhallisesti mutta Jamaikan kelkkajengi oli taas myohassa. On se kello niin janna ja vaikea juttu. Hotellilla otettiin tunnin nokoset. Taysin velttona raahauduin hierontaan jonka olin varannut aikaisemmin. Hierojamies kysyi murteellisella englannilla minkalaisen hieronnan halusin ja vastasin asiaa tarkemmin ajattelematta: "normal, all". Vaatteet pois ja hierontapoydalle (joka oli lammitetty!) makaamaan. Aija tuli paikalle, levitteli pyyhkeita paalleni, Enya soi taustalla ja mies tarttui nilkkoihin. Piti purra hammasta kun pohkeita leivottiin uuteen uskoon. Reisistakin loytyi vaikka mita kipupisteita. Sitten tulikin yllatys - koko kropan hierontaan kuuluu myos pakaroiden hieronta. Oikein "mukava" yllatys. Sitten vaanneltiin kasia ja niskaa ja rutistettiin selkarankaa. Lopuksi viela kasvojen, korvalehtien ja sormien hieronta. Kylla siita maksoi 30€ ihan mielellaan. Onneksi ei sentaan kysynyt haluanko happy endingin, olisi joutunut juoksemaan munasillaan karkuun.

Illalla Tuukka valisti Elinaa ja meikalaista Pasilan riemuista - katsottiin jakso 'Phil Collins darra'. Ei ihme etta jengi fanittaa sarjaa, se on taysin hervoton. Ennen nukkumaan menoa katsottiin viela 'Run Fatboy Run'. Ei hullumpi romanttiseksi komediaksi.

Sadasseitsemaskymmeneskuudes paiva

Sunnuntai.

Herasin sopivasti kolmea vailla kaksitoista, kun kahdeltatoista alkoi matkatoimiston infotilaisuus. Juoksin aulaan ja ehdinkin kuuntelemaan kun Nicky (nainen) esitteli itsensa ja kertoili Benidormista ja Albirista ja vaikka mista muusta. Hain Tuukan ja lahdettiin kavelemaan rantaa kohden jonne Elina oli jo mennyt edelta.

Lopultakin iski lomafiilis - eilen oli niin vasynyt ettei ehtinyt innostua mutta biitsi oli kaunis, aallot mahtavia, rantabandi soitti salsaa ja palmut huojuivat tuulessa. Oli pakko pistaa ihan tanssiksi rantabulevardilla. Ihasteltiin nakymia ja syotiin Steak Housessa, joka oli kunnon lankkarimeiningilla sisustettu. Menussa seikkaili Lucky Luke ja Daltonit.

Ruuan jalkeen palattiin hotellille, paatettiin mille reissuille lahdetaan ja kaytiin Nickyn toimistossa maksamassa. Heti huomenna on ensimmainen reissu, jotain vesiputouksia ja sitten Delfinaarioon/Elainpuistoon.

Hengailtiin huoneessa hetki ennenkuin nalka alkoi kurnimaan suolissa joten paita paalle ja kadulle. Loydettiin mahtava ravintola (nimea en tietenkaan enaa muista) jossa syotiin ja juotiin huolella. Ihanan halpaa. Paluumatkalla punkkupullo oli jo noussut paahan joten kun bongattiin Yellow Submarine niminen kapakka niin sinnehan oli mentava. Paikalla oli vain yksi asiakas ja tiskin takana huonosti englantia puhuva venalainen nainen joka ilahtui ikihyviksi kun Elina sujuvasti vaihtoi englannista venajaan. Loppuilta koostuikin sitten tikanheitosta, sangria-kannuista, varikkaista coctaileista, hot dogeista ja karaokesta. Oli aivan mahtavaa. Karaoke-emanta ei edes antanut mun valita biiseja vaan heitti jotain soimaan, loi mulle mikin kouraan ja kaski laulaa. Ja minahan lauloin.

Paastiin sentaan omin jaloin takaisin hotellille.

Sadasseitsemaskymmenesviides paiva

Noniin. Blogipaivitys tulee Espanjasta, siksi kirjoitusasu on hieman erikoinen - huomaatko mita puuttuu?

Lauantai. Herasin iloisesti kun Tuukka huuteli valmistautusmiskaskya ikkunan takaa. Olinhan ehtinyt melkein puolitoista tuntia jo nukkuakin. Matkalaukku oli jo pakattu, joten kinkkuleipa huiviin ja matkaan. Junamatka Birminghamiin sujui tottuneesti, lentokentta oli uusi kokemus mutta eipa kaytannossa eroa muista vastaavista. Paastiin koneeseenkin lopulta ja ilmeisesti briteilla on lyhyet koivet tai sitten Thomas Cook saastaa - jalkatilaa oli selkeasti vahemman kuin Finnairin koneissa. Perhana. No, sain jopa vahan nukuttua matkan aikana.

Alicanten (muistankohan oikein?) lentokentalla oli kuuma ja aurinko paistoi. Pakkauduttiin Thomas Cookin bussiin joka oli niin taynna ettei Tuukalle riittanyt istumapaikkaa. Vajaa tunti ja bussi pysahtyi Albir Gardenin edessa joka tulee olemaan kotimme viikon ajan. Eli palvomme aurinkoa Albir nimisessa pikkukaupungissa. Ei varmaan loydy kartalta. Respa puhui sujuvaa englantia ja huone on ahdas mutta siisti. Ei sovi valittaa kun hintakin oli kohdallaan. Kello oli jo sen verran etta mentiin hotellin raflaan jossa oli buffetti. Kympilla maaru tayteen pastaa ja possua ja jaateloa paalle. Kylla kelpaa. Ruuan jalkeen kaveltiin vahan ja loydettiin ruokakauppakin josta saatiin juomat ja valipalaa mutta kampille paastyamme otettiin ehka kahdet drinksut, katsottiin Crank (etta se on mahtava leffa) ja kommittiin pehkuihin.

perjantai 10. huhtikuuta 2009

Sadasseitsemäskymmenesneljäs päivä

Perjantai.

Puuh, raahasin lainapatjat varastoon ja pakkasin laukun Espanjan-matkaa varten. Heini laittoi naamakirjassa viestiä että 16:55 on lähtö Leedsiin. Otin univormun esille, ajoin parran ja muuta yleishyödyllistä, kunnes totesin että aikaahan on vaikka kuinka joten hengailin munasillaan läppärin ääressä. Tasan 15:55 kännykkä soi ja Heini ihmetteli missä viivyn. Tuli hiukan kiire - housut jalkaan ja juostessa taksiin napitin paitaa kiinni. Taksilla Heini pahoitteli, oli vahingossa laittanut naamakirjaan väärän ajan. No, sattuuhan näitä.

Ensin junalla Birminghamiin, siellä noin 40 minsaa odottelua. Kävin ostamassa kalvosinnapit ettei hihat lepata ja sitten toiseen junaan. Kaksi tuntia myöhemmin astuttiin Leedsin juna-asemalle. Heinillä oli kartta mukana joten vartin kävelyn jälkeen löysimme itsemme Chill White nimisestä yökerhosta. Mallit saivat läjän drinkkilippuja, me mattimeikäläiset ei mitään. Business as usual. Paikalla ei vielä puoli ysin maissa ollut juuri ketään mutta se ei DJ:tä haitannut - musiikki soi niin kovalla että tärykalvot olivat kovilla. Asiaan kuului myös jättimäinen diskopallo katossa, halkaisija oli ainakin metrin.

Jokainen malli sai tuoda paikalle vaikka kuinka paljon kavereitaan, mikä johtikin siihen tulokseen että loppuillasta mattimeikäläisten määrä ylitti moninkertaisesti mallien määrän. Lievä pettymys. Pääsin sentään poseeraamaan Heinin kanssa kuvaajalle. Ilmeisesti Karvisen pojan pärstä löytyy tulevaisuudessa jostain Leedsin juorulehdestä. Hiukan ihanaa. Paikalliset suhtautuivat univormuun enimmääkseen kunnioittavasti, useita jätkiä tuli kättelemään ja utelemaan missä armeijassa on noin tyylikkäitä vermeitä. Tosin palatessani tupakalta sisälle baariin, joku rillipäinen paksukainen alkoi nauraa ja huomautti kuuluvasti kavereilleen että sirkus on ilmeisesti kaupungissa. Jampalle jäi tosin luu kouraan sillä poke totesi että ilman kutsua ei pojilla ole sisään asiaa joten hymyilin säälivästi urpoille morjestaessani pokea joka avasi kohteliaasti oven allekirjoittaneelle.

Kiskoin votkakolaa tasaisen tappavaan tahtiin, välillä terästettyä Red Bullia että jaksaa. Kahden kympin raja meni rikki, tarkasta määrästä ei ole tietoa. Kolmen aikaan aamuyöllä paikka meni kiinni ja me otimme taksin takaisin juna-asemalle. Kotimatka olikin hulvaton, yöjuna Manchesteriin, siellä odottelua, toinen yöjuna Birminghamiin, lisää odottelua ja lopulta aamujuna Worcesteriin. Olin kämpillä puoli kympin aikaan, ~16 tunnin matkustamisen ja bilettämisen jälkeen. Hitto että olen kone.

Sadasseitsemäskymmeneskolmas päivä

Torstai.

Päivä alkoi iloisesti. Lois Lewis oli lähettänyt sähköpostia jossa kertoi University of South Australian (Adelaide) hyväksyneen minut vaihto-oppilaaksi. Eli kevät 2010 tämä poika viettää Ausseissa. Erinomaisia uutisia toisin sanoen.

Pitsalounaan jälkeen painuttiin Jamesin kanssa salille. Oli jotenkin älyttömän heikko olo joten tein sarjat normaalia kevyemmillä painoilla. 40 minuuttia suunnilleen rehkittiin.

Loppu ilta sujuikin rauhallisesti. Skatien kanssa CostCuttersissa, vähän Curse of Azure Bondsia ja katsoin Chain of Command -leffan joka oli aivan paska. RPGCodexissa heilumista ja sitten unten maille.

Australiaan! YEEE!

torstai 9. huhtikuuta 2009

Sadasseitsemäskymmenestoinen päivä

Keskiviikko.

Ihanaa kun kellot soivat 03:00 aikoihin. Ollin ja Antin piti lähteä ajamaan Lontoota kohden - aamulento. Saatoin pojat autolle ja toivotin hyvää matkaa. Palasin kämpille ja nukuin pari tuntia lisää.

Sitten alkoikin rumba - CCUSA ilmoitti että Ronnien suositusta ei ole vielä tullut ja koko homma kuivuu kasaan jos en saa toista suositusta (PV ystävällisesti kirjoitti yhden). No, eikun sähköpostia Ronnielle jolta tuli automaattinen ilmoitus "en ole kampuksella koska olen lomalla". Voi paska. Kipitin International Centeriin kysymään apua, eivät osanneet neuvoa muuta kuin Registryä. Painuin sinne ja kysyin apua: tyttö neuvoi kysymään muita proffia. No, eihän heistä yksikään ole paikalla kun ei ole luentoja.

Palasin kämpille ja meinasin jo vajota epätoivoon kunnes Hotmailiin kilahti Ronnien viesti "it's done". Ja heti perään CCUSAlta ilmoitus Ronnien suosituksen saapumisesta. Hoo-rah.

Skatie kysyi lähdenkö hänen mukanaan grillijuhliin. Ilmainen ruoka kelpaa aina joten suihku ja parranajo ja jotenkuten siistit vaatteet päälle. Felicitas 23:sta tuli myös mukaan. BBQ oli Skatien työpaikalla, eli suurehkolla talli/farmi/yms-kombinaatilla Worcesterin laidalla. Söin itseni ähkyyn, pääsin ensimmäistä kertaa elämässäni halailemaan heppoja ihan oikeasti ja turisin alkuasukkaiden kanssa joista yksi tunnusti ettei ollut koskaan elämässään puhunut ulkomaalaisen kanssa. Yhdentoista maissa tultiin takaisin kampukselle jossa huomasin että Noran ja Elinan keittiössä oli valot - siellähän suomalaiset viettivät harrasta iltaa. Änkesin sisään ja pian puhuttiinkin genetiikasta, historiasta, politiikasta ja leffoista. Oikein rattoisaa.

Sadasseitsemäskymmenesensimmäinen päivä

Tiistai.

Antti naureskeli mun ja Ollin heikolle kunnolle ja lähti lenkille. Me käytiin pääsiäismuna-jahdissa ja saatiin palkinnoksi parit pikkuriikkiset suklaamunat. Eli yliopiston "Community Experience Team" oli järkännyt moisen tapahtuman. Onneksi aurinko sentään paistoi.

Loppupäivä sujui oikein rauhallisesti, pelattiin Pandemic-lautapeliä, katsottiin Firefly loppuun ja siirryttiin Serenityyn. Pojat pakkasivat laukkunsa valmiiksi ja turistiin vielä viimeiset kuulumiset ennen nukkumaan menoa.

Sadasseitsemäskymmenes päivä

Maanantai.

Herättiin reippaina ja lähdettiin Oxfordia kohti. Olli ajoi. Pysähdyttiin Stratford-upon-Avonissa vilkaisemassa Shakespearen syntymäkotia ja syömässä Subwayssa. Stratford ilmiselvästi elää Shakespeare-turismista. Muuten ei ollut mitenkään ihmeellinen paikka. Jatkettiin matkaa.

Oxford olikin sitten eri juttu. Kaupunki on hieman suurempi kuin Worcester ja se kyllä näkyi. Kierreltiin puistoissa ja kujilla ja kaduilla. Antti löysi lautapelikaupan ja siellähän oli käytävä. Otettiin yhdet neuvoa-antavat pubissa ennen paluumatkaa. Hyvä reissu.

Kampuksella otettiin pohjia ja syötiin vähän ennen lähtöä Trampsiin. Siellä olikin yllättävän kova meno - ei olisi uskonut että pääsiäislomallakin paikka oli täynnä. Antti ei viihtynyt kauaa ja lähti Noran kanssa kampukselle. Minä, Olli, Arla ja Joni viihdyttiin aika lailla tappiin asti.

Sadaskuudeskymmenesyhdeksäs päivä

Sunnuntai.

Kaikilla oli tuskainen krapula lauantain jälkeen joten tilattiin pitsaa ja hengailtiin kämpillä koko päivä.

Sadaskuudeskymmeneskahdeksas päivä

Lauantai.

Pysyteltiin kampuksella, pelattiin Warlords 2:sta ja katsottiin Fireflyta. Illalla löytyi vihdoin energiaa joten lähdettiin pubikierrokselle. Löydettiin muut suomalaiset Cellar Barista josta siirryttiin Keystonesiin. Molemmissa oli oikein hauskaa. Keystonesista oli tarkoitus mennä Marr's baariin mutta matkalla poikettiin Chicksiin ja lievän kommunikaatio-ongelman takia päädyttiinkin takaisin kampukselle. Oe ja voe. No, oli oikein rattoisaa joka tapauksessa, nauratettiin muita suomalaisia oikein urakalla.

Sadaskuudeskymmenesseitsemäs päivä

Perjantai.

Antt&Olli saapuivat eilen illalla myöhään mutta ei annettu sen häiritä vaan syötiin, juotiin ja syöksyttiin Bushwackersiin. Ei ihan ehditty SiNiin ensin mutta ei se sinällään haitannut, käveltiin vanhan kaupungin halki Bushieshiin. Pojat totesivat että ei ihan heidän paikkansa - ylläri, ylläri. Niinpä lähdettiin kotiin jo hyvissä ajoin ennen valomerkkiä.

Itse perjantai sujui rauhallisesti. Heräiltiin ihmisten aikaan, haettiin cafeteriasta Ollille sumppia ja käveltiin kaupungille. Leikittiin turistia High Streetillä, otettiin parit valokuvat katedraalissa ja päädyttiin pubiin nauttimaan ilmapiiristä. Samalla parannettiin maailmaa, tottakai.

Illalla laitettiin safkaa ja otetiin iisisti kämpällä.

torstai 2. huhtikuuta 2009

Sadaskuudeskymmeneskuudes päivä

Torstai.

Eihän siitä Bushwackersiin menosta eilen sitten tullut mitään vaan nukuin iloisesti aamukuuteen asti. Siivosin huoneen kunnolla - vein tyhjä pullot pois ja imuroin. Kyllä kelpaa poikien tulla nyt. Hengasin netissä ja välillä otin aurinkoa pihalla, aurinko paistaa sen verran ihanasti.

Sain US.Constitution-moduulini esseen takaisin Ronnielta. C tipahti. Ronnie ihmetteli miksi olin valinnut kirja-arvostelu kohteeksi "textbookin" kun niiden arvostelu on kohtuullisen hankalaa - oppikirjassa ei yleensä ole selkeää argumenttia ja niiden arviointi vaatii laajaa lukemista aiheesti. No, olin kuitenkin purkanut kirjan riittävän analyyttisesti pieniin palasiin joten siitä hyvästä C. Nyt sitten jännityksellä odotan mitä Darren kertoo mediahistorian dokumenttianalyysistäni neljältä.

Päivitys: No niin, Media Historyn dokumenttianalyysistä tuli D+. Darren antoi raippaa muutamista kielioppivirheista mutta harmitteli että ei olisi moista tehnyt jos olisi tiennyt analyysin kirjoittajan olleen ulkomaisen opiskelijan - mahdollisuus C:hen oli olemassa. Jatkossa minun pitää kuulemma kirjoittaa esseen alkuun "foreign exchange student" jotta arvostelija ei mene pilkunnussimiseen. Toinen kritiikki oli liian suppea lähdeluettelo ja siihen olenkin täysin syyllinen. Sinällään pitää olla tyytyväinen - Darren kehui analyysiäni ja sanoi että teksti oli erittäin lupaava ja ilman yllämainittuja kahta ongelmaa olisi ollut A- tai A. Oe ja voe, pitää lukea enemmän varsinaisia esseitä varten.

Jaa, alle neljä tuntia niin Opan ja Antin pitäisi olla täällä. Mitenköhän pojat selviytyvät Lontoon liikenteessä?

Päivitys2: Nightwish on ihan järjettömän kova bändi. WOOOOOO! Pojat saapuivat, käytiin Co-Opissa hakemassa elintärkeitä elintarvikkeita, soiteltiin Guitar Heroeta ja turistiin. Otettiin taksi SINiin mutta kello oli sen verran ettei päästy enää sisään joten mentiin suoraan Bushiesiin. Ei ollut jätkien paikka mutta kohteliaina turisteina hengailivat pari tuntia. Chicksin kautta kotiin. Soitettiin vielä lisää Guitar Heroeta kun Skatie ei ollut kotosalla ja samalla pelattiin Warlords2:sta. Pojat simahtivat mutta allekirjoittanut hengaili pystyssä, odottaen Jennyn, Benin, Jamesin ja kumppaneiden saapumista. Pojat kantoivatkin tietyömaakilpiä ja draamaa! James oli painellut Amandan kämpille panemaan, vaikka tyttöystävä odotti Birminghamissa. DRAAMAA! Sitä sitten spekuloitiin kiukulla. Ai niin, odotellessa pelasin TFTD:tä vähänsen, otin turpaan alieneilta taas vaihteeksi. Ja niin, Nightwishin Nightquest on aivan helvetin kova biisi. Kuulokkeet korvilla mutta nupit kaakossa ja taju meinaa lähteä! WOOOOO! Joo, ne VK:t Bushiessa tiesivät paikkansa - ja pojat toivat salmaria joka myös löysi kodin välittömästi! WOOOO!

keskiviikko 1. huhtikuuta 2009

Sadaskuudeskymmenesviides päivä

Keskiviikko.

Woot, olin pystyssä jo kukonlaulun aikaan. Ronnie piti luennon Stalinin puhdistuksista. Pakkasin repun, ajoin sängen pois ja napitin kauluspaidan - oli aika lähteä Birminghamiin CCUSA-haastatteluun. Junamatka kesti ~50 minuuttia. Maisemat olivat taas niin postikorttikamaa kuin olla ja voi. Lampaita nummella, ikivanhoja tiili- ja kivitaloja ynnä muuta vastaavaa.

Birminghamin New Streetin asemalla hyppäsin ulos junasta. Asemalla bongasin Burger Kingin ja päätin syödä lounaaksi yhden Whopper-purilaisen. Näin romutin BK-neitsyyteni myös. Samalla etsiskelin Bullring-ostoskeskusta, joka olikin vastapäätä juna-asemaa. Birminghamissa muuten tunsi heti että on suurkaupungissa - talot olivat korkeita ja ihmisvilinä melkoinen.

Oltiin sovittu Gemman kanssa treffit kahvilaan mutta tottakai olin ensin väärässä kahvilassa. Parin puhelun jälkeen löydettiin toisemme ja itse haastattelu pääsi käyntiin. Kohtuullisen huvittava tapaus mutta toisaalta, suurin osa leirille hakijoista on 18/19-vuotiaita joten meikäläisen työ- ja elämänkokemuksen ansiosta Gemmalle tuli käsi kipeäksi kaikesta kirjoittamisesta ja lomake täyttyi reunoja myöten. Reilu tunti meni koko operaatiossa.

Olin sen verran tylsä tyyppi että päätin lähteä takaisin kampukselle haastattelun jälkeen, tosin edellisyö olikin jäänyt sen verran lyhyeksi että nukkumatti onnistui olemaan todella houkuttava - torkuin jo junassa puolisen tuntia. Kämpillä tuli kälätettyä Skatien kanssa oikein urakalla. Väsytti sen verran että päätin nukkua kahden tunnin nokoset ennen Bushwackersiin menoa mutta nukuinkin suoraa päätä torstai-aamuun.