Touched by his Noodly Appendage

Touched by his Noodly Appendage
Church of the Flying Spaghetti Monster

keskiviikko 5. marraskuuta 2008

Viideskymmenesyhdeksäs päivä

Tiistai.

Tramps-reissu eilenillalla sujui mainiosti. Pitkästä aikaa pääsin leikkimään isoaveljeä ja jengi joraili kiukulla ympäri paikkaa. Kaikilla oli kohtuullisen hauskaa paitsi sillä hetkellä kun Kimi ja Jake päättivät leikkiä formulakuskeja palkintokorokkeella.

Marin ja Arlan kanssa palattiin kämpille hakkaamaan vähän Guitar Heroeta vielä. Eli nukuin pitkälle tiistai-iltapäivään. Onneksi Pizza Hutista voi tilata pöperöä netin kautta. Syötiin Jonin kanssa pitsat, hälytettiin Kari ja aloitettiin vimmainen Civ4-moninpeli.

Siinäpä se loppuilta menikin, oikein mukavasti. Pelin jälkeen erehdyin lukemaan tulevasta GI.Joe-elokuvasta. Koska Transformers menestyi riittävän hyvin teattereissa, Hasbro on päättänyt tehdä jatko-osan lisäksi myös toisesta lelusarjastaan "kunnon" leffan, eli Gi.Joe:sta - tosin Suomessa tunnetaan nimellä Action Force. Ohjaajana toimii Stephen Sommers, tunnetaan niinkin laadukkaista elokuvista kuin Van Helsing ja Muumio-sarja. Jep. Ripcord on muuttunut yön timoksi, näyttelijänä Marlon Wayans. Jep. Marlon "wazzaaaaap!" Wayans. Ainakin Snake-Eyesin rooliin on otettu kunnon martial arts-jamppa mikä on paras valinta - mies kun on mykkä ja aina maski päällä.

Jokatapauksessa, innostuin lukemaan pitkästä aikaa GI.Joe-sarjakuvat läpi, koneelta kun löytyy koko tähänastinen tuotanto vuodesta 1985 eteenpäin. Ennenkuin huomasinkaan, kello oli seitsemän ja Joni ilmoitti lähtevänsä pesemään pyykkiä. Päätin mennä nukkumaan muutamaksi tunniksi.

Ei kommentteja: