Touched by his Noodly Appendage

Touched by his Noodly Appendage
Church of the Flying Spaghetti Monster

lauantai 18. lokakuuta 2008

Neljäskymmenestoinen päivä

Lauantai.

Heinillä on synttärit tänään, tyttö täyttää pyöreät 20-vuotta. Bileet alkavat kahdeksan maissa.
Guitar Hero 3 on siis ollut hallussani hiemat reilut 24 tuntia. Sinä aika on hakattu "helppo"-lista kokonaan läpi ja "keskivaikea"-lista bonusbiisejä lukuunomatta. Tosin aamuyöstä ei kovin hyviä tuloksia tullut, täytyy varmaan parannella niitä tässä.

Eilen pidin siis kitarointi-pirskeet ja lähes kaikki suomalaiset saapuivatkin paikalle. Kämppikset olivat taas vaihteeksi kadonneet maailman melskeisiin joten saatiin olla rauhassa. Emmi aloitti, totaalisen ensikertalaisena. Noin neljäsataa kirosanaa myöhemmin päästiin kappaleen loppuun asti ja tyttö oli koukussa. Sellaista se on.

Illan mittaan Mari ja Emmi innostuivat kaupungille lähdöstä. Olin itsekin ajatellut samaa mutta kukaan ei innostunut Reflexiin lähdöstä. Lopulta mentiin sitten kolmistaan Velvet Loungeen, jossa olin ollut aiemmin Theon ja Tiiun kanssa. Paikalla oli ehkä kahdeksan naista, kaikki 35+. Ja noin neljäkymmentä kundia piirittämässä niitä. Joten keskityin olennaiseen. Klubi sulkeutui kolmen aikoihin mutta ei hätää, naapurissa oli Vibe joka oli auki kuuteen asti. Sinne siis!

Reippasti heti viideltä oltiinkin sitten kotimatkalla. Emmi raahasi uuden kamunsa Miken meidän kämpille soittamaan Guitar Heroa, Mari karkasi nukkumaan. Soiteltiin siinä vajaan tunnin verran, ennenkuin vihjaisin nukkumaanmenosta. Kun kämppä oli taas hiljainen, siirryin omaan huoneeseen ja kuulokkeet korvilla aloitin tosissaan soittamisen. Joka siis loppui 09:26, jolloin Kari tuli aamuvirkkuna koputtelemaan ovelle. Ja nyt ollaan taas reippaana pystyssä.

Päivitän myöhemmin tämän illan tapahtumat.

Ei kommentteja: