Touched by his Noodly Appendage

Touched by his Noodly Appendage
Church of the Flying Spaghetti Monster

tiistai 14. lokakuuta 2008

Kolmaskymmeneskahdeksas päivä

Tiistai.

Historia oli vaihteeksi mielenkiintoista, koska jakaannuttiin pienempiin ryhmiin seminaaria varten. Yllättävän moni pysyi tuppisuuna. No, sainpahan itse hölöttää enemmän. Ihme sakkia, tulee kouluun, maksaa itsensä kipeäksi ja sitten jättää läksyt tekemättä joten ei pysty edes osallistumaan seminaariin.

Luennon jälkeen piti pusertaa huomisen kirjalista kasaan. Yllättävän tuskainen prosessi, mutta tulipahan tehtyä. Samalla pääsin antamaan palautetta Skatien asusta iltaa varten. Piti sanoa että "Nice, girl-next-door look" mutta vahingossa höläytin "Nice, working-girl look". Skatie tuijotti muutaman hetken ennenkuin juoksi huutaen omaan huoneeseensa. Piti oikein kelata useampi hetki ennenkuin tajusin mitä olin sanonut.

Siirryttiin Jonin kanssa äkkiä karkuun ja käytiin Marin kämpillä. Marin selkä oli paskana futiksen jäljiltä, mutta Emmi liittyi joukkoon iloiseen ja päädyimme Diveen jossa oli esiintymässä hypnotisti. Olin jo valmiiksi hyvin skeptinen mutta en todellakaan osannut aavistaa miten hulvaton show oli edessä.

Kahdestakymmenestä ihmisestä jouduttiin poistamaan melkein puolet mutta loput vajosivat hypnoosiin tehokkaasti. Ja kyllä kiitin itseäni etten ängennyt vapaaehtoiseksi, sen verran hurjat temput tapahtuivat illan aikana. Kyllä harmitti että kuvaaminen oli kielletty. No, ei Kari kuule sylitanssistaan kuin korkeintaan kolme vuotta. Ja Roosa vibraattorituolistaan. Ratkiriemukasta.

1 kommentti:

antti kirjoitti...

Eiköhän tuo tilanne ole vähän eri, kun on omalla rahalla opiskelemassa. Kun pappa betalar, niin saattaa motivaatiokin olla vähän erilainen.

[quote)Ihme sakkia, tulee kouluun, maksaa itsensä kipeäksi ja sitten jättää läksyt tekemättä joten ei pysty edes osallistumaan seminaariin.
(/quote>)