Touched by his Noodly Appendage

Touched by his Noodly Appendage
Church of the Flying Spaghetti Monster

tiistai 9. syyskuuta 2008

Kolmannen päivän ilta

Dodih. Kello on tällähetkellä 0258 ZULU eli paikallista aikaa.

1) Kylpyamme on järjettömän pieni ja matala. Varaventtiili on lisäksi niin matalalla että yksi neljäsosa ammeesta jää käyttämättä. Amme-kylppärissä (meillä on siis periaatteessa kolme kylpyhuonetta) ei myöskään ole lattiakaivoa eli vesi jää lainehtimaan lattialle jos sitä roiskuu yli. Nerokasta.

2) Kaikissa lavuaareissa vesihanat ovat aivan liian lähellä altaan reunaa. Käytännössä hierot märkiä sormia lavuaarin takareunaa vasten.

Enivei, kylvyn jälkeen lähdettiin Jonin kanssa Welcome-partyyn. Juhla oli alkoholiton. Ensin International Centerin rouva puheli lämpikseen, sitten Kyproslaiset kundit esittivät kansantansseja. Pojat olivat itseasiassa hyviä. Käytiin röökillä ja terästin appelsiinimehuni taskumatista votkalla.

No, seurasi seurustelua ja yleistä scheissen jauhantaa joka huipentui Chrisin yllätykseen. Koko sali nousi seisomaan ja lauloi "Happy Birthday" to me. Eikä siinä kaikki, ne olivat hommanneet kakun ja puhalsin sitten kynttilät samantien. No, heti perään suomalaiset halusivat että kaikki laulavat vielä uudestaan suomeksi. Täytyy sanoa että olin kohtalaisen sanaton ja lähes punastuin. No, ruoka loppui ja päätettiin siirtyä bilepäämajaan jatkoille.

Joni ja Emmi ja Noora ja kai pari muutakin olivat karanneet aiemmin joten kun tulin kämpille niin ilmapalloja oli siellä ja täällä ja juhlat alkoivat tosissaan. Paikalle änkesi illan mittaan vaikka ketä - hauskaa oli kyllä!

Ainakin siihen asti kunnes joku bangladeshiläinen kaveri jäi kiinni juomien ja röökien varastelusta. No, olin ystävällinen ja ajattelin että se oli vain sekaannus kunnes paljastui ettei kukaan tunne kaveria eikä hän ilmeisesti ole edes opiskelija koulussa. No, häädin jampan helvettiin ja bileet jatkuivat. Lopulta, tuossa kahden aikoihin aamuyöstä, kaikki muut olivat kadonneet mutta Harryn ja kahden bulgarialaisen tytön kanssa keskusteltiin vielä Disneyn animaatioista ja elokuvien dubbauksesta sekä tekstityksestä ynnä muusta järkevästä.

Jokatapauksessa, SUUUUUUUUUUUUUURI KIITOS kaikille suomalaisille - oli unohtumattomat synttärit! Ja joo, viiden tunnin päästä kello herättää työpaikkainfoa varten, jonne kieltämättä pitäisi selvitä. Kovaa on opiskelijan elämä.

Kuvat ilmaantuvat Facebookkiian piakkoin. Hyvää yötä, käsille työtä.

1 kommentti:

Jorma kirjoitti...

Onneksi olkoon vielä kerran. Ruotsalaisella kirjailijalla, jonka nimeä en nyt muista,on kirjat "Juhlan aattona" ja "Käy kalvaaks morsian" Miten tulikin mieleen.