Touched by his Noodly Appendage

Touched by his Noodly Appendage
Church of the Flying Spaghetti Monster

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Seikkailujen päivä

Pitää kirjoittaa muistiin kun on vielä tuoreessa muistissa. Eli heräsin tiistaina 25.1.2011 kun Gordonin Janne töni olkapäätä. No, nousin sohvalta ja terveellisten elämäntapojen miehenä aloitin päivän parilla kulauksella kokista ja hampaidenpesulla. No, Jannella oli jo kiire junaan joten jäin yksinäni pakkaamaan laukkuni. Matkalaukku oli perheen ansiosta aivan täynnä ja mukavan raskas mutta siksi siinä onkin pyörät. Tuli taas todella kansainvälinen ja ehkä jopa hieman boheemi olo kun käveli Kentish Townin asemalle aamuruuhkassa. Tosin jengi ei oikein tykännyt kun tukin rullaportaat reppuni ja laukkuni kanssa.

Selvisin kuitenkin Colindaleen ja kansalliskirjaston sanomalehtiarkistossakin olin heti kymmeneltä kun paikka aukesi. Yön Timo respassa ei edes porannut matkalaukustani vaan otti kiltisti säilytykseen. Kolmeen mennessä oli The Star koluttu Jatkosodan loppuun. Koska aikaa oli melkein kaksi tuntia, tilasin People's Worker eli britti-kommunistien äänenkannattajan ihan uteliaisuuttani. Ja ei lehti pettänyt, painoi suoraan Kremlistä neukkujen propagandaa.

Kirjasto sulkeutui viideltä ja tyytyväisenä lähdin kohti Paddintonia, olihan materiaalin keruu saatu loppuun onnistuneena. Matkalla sitten sattuikin ensimmäinen hauska episodi - olin Warren Streetin asemalla odottamassa Victoria-linjan metroa. Välttääkseni pahimman tungoksen kävelin aina laiturin jompaan kumpaan päähän. No, viereiselle penkille käveli jumalaisen kaunis kissa, ilmeisesti suoraan töistä. Neiti ei aikaillut vaan heti istahdettuaan potkaisi kengät jalastaan ja ryhtyi asettelemaan laukustaan kaivamiaan korkkareita jalkaan. Annoin siinä silmien levätä säihkysäärissä ihan vapautuneesti ja kyllähän mimmi sen huomasi mutta hymyili vain joten kysyin onko kuumat treffit tiedossa (välihuomautus kielitieteilijöille - miksi suomen-kielessä puhutaan monikossa treffeistä kun englanniksi se on yksikössä?) johon neiti vastasi myöntävästi. Ja nousi seisomaan, avasi hameensa vetoketjun ja kääri vyötäröosuuden kasaan, jolloin säädyllinen, pankkiin soveltuva polvipituinen hamonen muuttui seksikkääksi miniksi. Koska hän ei ollut aikaisemminkaan ollut moksiskaan, en minäkään kääntänyt katsettani pois vaan seurasin operaatiota suurella mielenkiinnolla. Kyllä ne naiset ovat ovelia! No, ei siitä, harmi kyllä, seurannut mitään sen ihmeellisempää - hypättiin junaan ja minä jäin pois Oxford Circuksella kissan jatkaessa matkaa.

Pääsin Paddintonille, kuuden maissa, ja ilokseni huomasin että Osuuspankin tietoliikennehäiriön ansiosta Suomi-kortti ei toiminutkaan! Britti-korttilla oli viiskymppiä mutta Lloyd's ei antanut nostaa niitä ulos jostain syystä. Oli siis todellinen ongelma käsissä. Tekstasin Karille ongelmasta ja Kari tarkasti OP:n sivuilta että "ajoittaisia häiriöitä saattaa esiintyä vielä viikon ajan" mikä oli todellinen ilouutinen. No, Laura lupasi siirtää Lloydsin tilille rahaa mutta onneksi verkkopankki varoitti ettei raha siirry välittömästi. Varasuunnitelman mukaisesti soitin Gordonin Mikolle joka lupasikin lainata junarahat. Piti vain reissata Paddingtonilta Brockleyhin.

Ensin Bakerloo-linjalla Bond Streetin asemalle, jossa vaihto Jubilee-linjalle ja sillä Canada Watersin asemalle, jossa vaihto London Overground-linjalle ja sillä etelään Brockleyn asemalle. Vaihdettiin Mikon kanssa kuulumisia ja lähdin paluumatkalle, ensin Brockleystä Southern Linesin lähijunalla London Bridge-asemalle, josta Jubilee-linjalla Bond Streetille, vaihto Bakerloo-metroon ja takaisin Paddingtonille. Tämä yhden kappaleen pituinen reissu vei noin kolme tuntia.

Ostin lipun ja koska kello oli jo niin paljon, sain halvan yölipun mikä tarkoitti että rahaa riitti hampurilaiseen Burger Kingissä. Odottelin puolisen tuntia eikä yhtäkään Worcesterin junaa ilmaantunut ilmoitustaululle joten kävelin infotiskille selitystä vaatimaan. Pipopää kertoikin että he tekevät korjaus- ja asennustöitä Oxfordistä eteenpäin joten päädyin Oxfordin junaan 21:20 ja vanhassa yliopistokaupungissa vaihdoin bussiin joka lähti 23:05 ja tottakai kiersi jokaikisen pysäkin ja levähdyspaikan radan varrelta.

Nukuin takapenkillä puolisen tuntia, missä vaiheessa bussissa oli enää yksi matkustaja allekirjoittaneen lisäksi joten siirryin eteen istumaan ja heittämään herjaa bussikuskin kanssa. Paljastui että äijä oli ollut jo 34 vuotta armeijan palveluksessa ja bussin ajo oli vain sivuduuni - mikä tarkoitti että vaihdeltiin inttikokemuksia josta sujuvasti siirryttiin ex-vaimoista tarinointiin. Pershamin asemalla oltiin jo niin hyviä kavereita että kuski tarjosi Pepsi tölkin. Viimeinen matkustaja jäi Worcesterin Shrub Hill asemalla joka on minua ajatellen ihan väärällä puolella kaupunkia mutta kuskipa totesi että ei hänellä ole niin hirmuinen kiire takaisin joten opastin reitin kaupungin halki St.Johnsin puolelle, jossa hyppäsin ulos - kolmen kilometrin kotimatka olikin kutistunut noin 700 metriin! Eri reilu äijä tuo kuski.

Kello oli jotain 02:00-02:30 väliltä kun talutin matkalaukun kotiovelle. Ei ole oma sänky tuntunut pitkään aikaan niin mukavalta!

sunnuntai 28. marraskuuta 2010

Talvi tulee!

Koin sitten vihdoin sen legendaarisen herätyksen kun paikallinen neitokainen ravistelee hädissään allekirjoittanutta hereille:
"Kristo, Kristo, mun faija on ovella eikä se saa nähdä sua!"

Eihän siinä mitään, kuteet niskaan ja sillä välin kun neiti esittelee keittiötä isukilleen allekirjoittanut viuhahtaa ulos kuin ninja konsanaan. Enpä muista milloin viimeksi olen sunnuntaina ollut hereillä ennen puoltapäivää!

No, mennäänpä asiaan. Pohjois-Korea (tästä eteenpäin NK) on taas uhkaillut eteläistä naapuriaan (tästä eteenpäin ROK). Tällä kertaa tykkitulen muodossa, kuolonuhreja neljä - kaksi ROK merijalkaväen sotilasta ja kaksi siviili-rakennusmiestä. Kriisi on herättänyt keskustelua monellakin palstalla joten päätin kirjoittaa vähän NK:n ilmapuolustuksesta tai oikeastaan sen puutteesta. Pääasiallinen lähde on erinomainen analyysi jonka varastin MilitaryPhotos.Netistä. Tekijä, "planeman", on huhkinut GoogleEarthin parissa. Alkuperäinen artikkeli on luettavissa englanniksi osoitteessa: http://www.militaryphotos.net/forums/showthread.php?128528-Bluffer-s-guide-Fortress-North-Korea



Siinä seisoo Pyongyang koko komeudessaan eli NK:n pääkaupunki. Planeman on kaivanut esiin ilmatorjunta-asemat jotka näkyvät satelliiteille ja piirtänyt jokaisen ympärille kehän 2,5 kilometrin säteellä. 2.5 kilometriä koska se on 37mm ilmatorjuntatykin tehokas kantama.

Tässä vaiheessa ilmatorjuntamiehet (ja -naiset) jo älähtävät: "Eihän noin voi tehdä!" Planeman ei ole ottanut huomioon katveita joita pakostakin tulee alueella joka on metsäinen ja vuoristoinen, kuten NK on. Eli kuva näyttää paljon pahemmalta kuin mitä todellisuus on, erityisesti kun muistamme että tulikorkeus ammusilmatorjunnalla ei päätä huimaa. Mitä kalustoa Paras-Korea sitten käyttää?



ZPU-4 on yhtä kuin neljä kappaletta 14.5mm KPV-konekivääriä pyöräalustalla. Ase on uhka lähinnä helikoptereille, eikä kovin kummoinen edes niille sillä mokoma painaa karkeasti tonnin ja on muutenkin vanhan kunnon Sergein kokoinen. En tiedä millaisella alustalla NK asetta käyttää mutta sen tiedän että itkk:n olemassaolon oikeutus on liikkuvuus ja naamioitavuus. Tuo hirviö ei edusta kumpaakaan - liikkuvuus vaatii ajoneuvon ja naamioitavuus on niin ja näin kun koko on mitä on. Mikäli NK:llä olisi käytössään moderneja tähtäimiä, olisi paljon parempi vaihtoehto jakaa aseet irralleen - syy ZPU-4:sen olemassaoloon on vanha ongelma ilmatähtäimissä, joten toisen maailmanpalon aikana ja melko pitkään sen jälkeen, helpoin tapa varmistaa osuma lentokoneeseen oli pumpata mahdollisimman paljon rautaa ilmaan. Yksi etu ZPU-4:lla on - sen raskas kaliberi mahdollistaa tehokkaan helikopteritorjunnan; en haluaisi olla sen Apache-pilotin housuissa joka ottaa tulta munaskuihinsa.



S-60, venäläinen 57mm kanuuna. Toinen esimerkki NK:n vanhentuneesta kalustosta. Suomi lähetti omansa romuttamoon aikoja sitten. Hidas tulinopeus ja kohtalainen kantama varmistavat että moderneja lentokoneita vastaan ase on melko tehoton. NK todennäköisesti luottaa edelleen vanhoihin neukku-tj-tutkiinsa joten on turvallista olettaa että sekä USAF että ROK omaavat täydelliset häirintäkirjastot. Tykki ei ole muuta kuin romurautaa jos sen tulenjohtotutka on pimeänä - optisella tähtäimellä ei paljoa suihkuhävittäjiä tähtäillä.

Kolmas perusase on M1939, 37mm it-tykki, (Type 55 kiinalaisille) on joko yksi- tai kaksiputkinen ase, ilman tulenjohtotutkaa eli luottaa puhtaasti optiikkaan. Ase yhdistelee iloisesti kahden ylläesitellyn aseen huonot puolet.

Johtopäätös: moderni ilma-ase vastaan Pyongyangin ammus-it? Sama tulos kuin Baghdadissa 1991 ja 2003 - paljon valojuovia taivaalle, kovin vähän pudotuksia.

No entäs ohjus-it? Riittänee jos totean että NK:n ainoat laajalti käytetyt ohjusjärjestelmät ovat SA-2 (S-75 Dvina) ja SA-3 (S-125 Neva/Pechora eli ItO79. Molemmat järjestelmät ovat alttiita häirinnälle, hitaasti siirrettäviä eli käytännössä puhtaasti uhreja modernille ilma-aseelle. Ainoa ajantasalla oleva ja tehokas ohjusjärjestelmä on SA-5 (S-200 Angara/Vega/Dubna), joka sekin on Venäjällä siirretty reservin yksiköille 80-luvulla. Japanilaiset ovat huhuilleet että NK olisi saanut SA-11 (BuKM1)jostain mutta tästä ei todisteita ole. Mikäli huhu pitää paikkansa, se nostaisi NK:n ilmapuolustuksen tehokkuutta selvästi.

Lähipuolustusta varten NK:lla on tuntematon määrä olalta laukaistavia ohjuksia - Strela, Igla ja näiden eri versioita. Nämä ovatkin sitten se todellinen uhka niin helikoptereille kuin lentokoneillekin. Mutta onko NK:llä kyky, sotatilanteessa, valvoa ilmatilaansa ja välittää ilmatilannekuvaa kaikille yksiköille? Tämä onkin se tuhannen taalan kysymys johon on mahdotonta vastata koska asiasta ei juurikaan tiedetä. Mutta koska NK on teknisesti niin jälkeen jäänyt, on todennäköistä ettei NK:n johtamisjärjestelmä ole sen kummoisempi kuin mitä Irakilla oli 1991 - ja senhän USAF paloitteli nopeasti.

maanantai 11. lokakuuta 2010

Kolmesataa ja rapiat!

Hellurei ja hellät tunteet!

Kakkosvuosi jäi kokonaan väliin mutta kiitos hellämielisen painostuksen jota Suomesta käsin minuun osoitettiin, päätin jatkaa blogia. Ja mikäs tässä, syy siihen että kakkosvuosi jäi väliin on puhtaasti allekirjoittaneen häpeilemätön laiskuus :(
Mutta se on ollutta ja mennyttä - tarina jatkuu taas!

On siis kolmas vuosi menossa Worcesterin yliopistossa rakkaalla Englannin maalla, tai Yhdistyneissä Kuningaskunnissa, kuten virallinen nimike kulkee.

Palasin Jenkkilästä Englantiin elokuun loppupuolella ja nyt on 12.Lokakuuta 2010 eli tollaiset kaksi kuukautta on jo kulunut! Mitä se tarkoittaa? Käytännössä kahta luento-viikkoa ja useampaa lomailu-viikkoa. Mitä siis on tapahtunut? No, uudet suomalaiset, kaikki kolmetoista, ovat saapuneet paikalle ja toimin heikäläisten oppaana, mikä oli hyvinkin antoisaa. Vanhat palasivat myös ja sehän vasta hauskaa olikin, kun palauteltiin mieliin viime vuoden hittipaikkoja.

Tuparit sinne tai tänne, syksy 2010 on alkanut erittäin lupaavasti, niin koti- kuin ulkomaarintamallakin. Sormet ristiin ja peukut pystyyn, katsotaan miten tässä käy!

torstai 11. kesäkuuta 2009

Kuvakavalkaadi!

Koska naamakirja ei suostu yhteistyöhön, kuvat tulevat suoraan tänne!

Free Image Hosting at www.ImageShack.us


Manhattan! Nykki oli melkoinen elämys!

Hmm, ei ole aikaa rustata selitys kaikista, joten:

http://yfrog.com/46amerika002jx

Kaksi viikkoa ja rapiat

Johan on kiirettä pitänyt. Moottoritiet nro 25 ja nro 26 ovat tulleet tutuiksi. 25 pitkin ajan Greenvillen lentokentälle ja 26 pitkin Ashevillen lentokentälle. Valtavasti uusia kasvoja, vieraita nimiä ja tuttavuuksia. Naamakirjan kaveriluettelo paisuu paisumistaan, vaikka siellä ei ole vasta kuin murto-osa leirin henkilökunnasta.

Ja voi herranjestas kun täällä on paljon kauniita tyttöjä. Suomipojalla on ihan pää pyörällä - onneksi en ole ainoa; on käyty tiiviitä keskusteluja muiden "kansainvälisten" kanssa. En enää edes jaksa luetella nimiä enkä edes muista kaikkia mutta silmänruokaa on ihan riittävästi. Ei sovi valittaa!

Kävin katsomassa uuden Star Trekin leffateatterissa ja olihan helmi pätkä. Kyllä oli 6.50 dollarin arvoinen. Ja paikallisesta Alkon korvikkeesta löytyi Finlandia-votkaa, pisteet kotiin Altian export-osastolle. Hendersonville kun ei mikään mahdottoman suuri megapolis ole.

Olen väenvängällä koettanut keksiä jotain valittamisen aihetta mutta en ole löytänyt. Ok, ennen ja jälkeen jokaisen aterian jengi laulaa/lausuu rukouksen mutta se on pientä. Välillä matkanteko tyssää sunnuntaiajelijoihin mutta sekin on kohtuullisen harvinaista. Ja kun satelliittiradion "Liquid Metal" kanavalta kuulee Volbeatin lisäksi Children of Bodomia, Nightwishiä ja Stratovariusta, elämä hymyilee!

Olen yrittänyt laittaa kuvia naamakirjaan mutta jostain syystä Tulikettu tilttaa aina siinä kohtaa. Kokeilen seuraavaksi uppia ne Imageshackiin tai johonkin vastaavaan, ettei tarvitse pelkästään tekstin varassa kuvitella Kissan seikkailuja Uudella Mantereella.

torstai 4. kesäkuuta 2009

Kemiallista sodankäyntiä... ja vähän muutakin

Johan on päiviä kulunut ja kiirettä pitänyt. Sain vasempaan pohkeeseen komean punaisen läiskän ja pikkupatin. Lekurin mukaan hämähäkki on käynyt puraisemassa ja koska olin edellisenä päivänä avannut Postitoimiston, syypää löytyy sieltä. Joten hain Uzilta harjan ja myrkkyä ja lakki suun edessä suihkutin konttorin täydeltä Raidia. Tapoin ainakin puolisen tusinaa hämppistä tosin mukana meni yksi perhonenkin. Collateral damage. Kaasutin paikan huomenna vielä uudestaan jotta varmasti kuolevat kaikki. Vähänkö olen reilu tulevaa postityttöä kohtaan. Kosto on suloinen.

Ja joo, leirin huoltopäällikkö on Uzi. Näyttää Joulupukilta. Jos Joulupukki olisi juutalainen.

Paljon olen päässyt ajelemaan luu ulkona. Ajaminen on 90% nautintoa täällä, vain muutaman kerran olen törmännyt sunnuntaiajelijoihin. Vakionopeudensäädin, automaattivaihteisto, ESP, ABS, BAS ja ties mitä vehkeitä on auto pullollaan - melkein ajaa itse itseään. Ja satelliittiradion ansiosta kuuntelen BBC Onen aamushown. Yllättävää muuten miten kotoinen olo tuli kun ensimmäisen kerran viritin BBC:n radioon.

Joy ei myöskään enää hallitse sydäntäni yksinään - on Isabel ja Emily ja Taylor ja Harriet ja se unkarilainen tyttö jonka nimeä en muista ja kajakki-mimmi ja seinäkiipeilymimmi ja heppatytöt ja itävahvistusten joukossa on useampikin kaunotar. Ja suurin osa jenkeistä ei ole edes saapunut vielä paikalle! Huh huh, mitenhän tässä vielä käykään...

perjantai 29. toukokuuta 2009

Smoky Mountain

Ajoin äsken kunnon setin - vein kajakkikouluttajat Smoky Mountainille missä on kunnon vuoripuro, tai Suomen mittapuussa se kyllä oli jo joki - jossa jampat uusivat kajakki/koskenlasku-kouluttajakorttinsa. Sinne oli matkaa jotain 70 mailia ja viimeiset 5 kiemurtelevaa vuoristotietä, sorapohjaista, toisella puolella vuorenseinämä ja toisella komea pudotus. Eli yhteensä about 140 mailia. Jos ei paluumatkalla olisi ollut tietöitä I-26:lla jotka aiheutti ihan karmeen ruuhkan, olisi matka ollut puhdasta juhlaa. Komeita maisemia jne. Pikkaisen eri juttu ajella tolla Dodge Grand Caravanerilla kuin Saabilla...

Lisää kouluttajiakin on saapunut ja nyt alkaa naiskauneuttakin olla mukavasti - muitakin kuin vain Joy. Rakkautemme olikin kovin yksipuolista ja lyhytaikaista. Katsotaan mitä tapahtuu viikonlopun aikana, tein jo tuttavuutta tänään venäläismimmien kanssa, ihan vanhan kunnon YYA-sopimuksen hengessä!